Ensimmäinen vuosi atr-softerina

Artikkelin lukuaika

5 min

Runsas vuosi on kulunut siitä, kun matkani ATR Softilla alkoi. Hieno vuosi on ollut! Sen kunniaksi haluan jakaa tarinani, kuinka päädyin tähän taloon.

Olen työskennellyt IT-alalla useamman vuoden. Tehtäväni ovat lähinnä pyörineet IT-tuen ympärillä. Tykkään toimia IT-tuessa, mutta se ei ole suurin intohimoni. Verkkotulostimien asentaminen ja työasemien asennus menettää ajan myötä hohtoaan.

Olen aina tykännyt ideoimisesta ja uuden rakentamisesta. Datanomin opinnoissa pääsin maistamaan ohjelmointia ja se tuntui heti omalta jutulta. Tästä syystä lähdin opiskelemaan tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi.

Opintojen toisena vuonna tuli sähköposti opettajalta, että ATR Soft hakee kesäharjoittelijoita. Yritykseen tutustuessani tuli heti hyvä fiilis. Tähän taloon oli ehdottomasti päästävä.

Videohakemuksesta lisäboostia

Nyt oli tehtävä mahdollisimman hyvä työhakemus. Päässäni liikkui ajatuksia siitä, kuinka merkityksellistä olisi päästä ATR:lle töihin. Oli keksittävä jokin konsti, jolla saisin terästettyä työhakemukseni. Päätin tehdä lyhyen hakemusvideon. Nyt oli erinomainen syy astua mukavuusalueen ulkopuolelle.

Luin videon käsikirjoituksen varmaan sata kertaa läpi. Silti vaati usean oton ennen kuin video oli purkissa. Videon tekeminen oli kiusallista, mutta lopputulos oli kelpo.

Päätös videon tekemisestä oli yksi elämäni parhaimpia. Minulla ei nimittäin ollut kovinkaan paljon näytettävää devaajataidoistani. Git:iin ei ollut kertynyt mitään hienoja projekteja. En osannut hahmottaa, millä tasolla olin. Olen saanut hyvät arvosanat kaikista ohjelmointikursseista, mutta muuta näytettävää ei oikein ollut. Video antoi tarvittavan lisäboostin työhakemukselleni.

Matka täynnä käänteitä

Pääsin haastatteluun, mutta matka ei ollut mutkaton. Ensimmäisessä haastattelussa en kyennyt luomaan vakuuttavaa kuvaa itsestäni ATR:n devaajana. Talossa oli kuitenkin myös tarve vahvistukselle sisäiseen IT:hen. Koska minulla oli niistä hommista työkokemusta, pääsin uudelleen haastatteluun. Tällä kertaa pöydällä olivat IT-asiantuntijan työt. Jo se, että pääsisin sisään softataloon, olisi loistavaa. Tämä mahdollisuus oli hyvinkin tervetullut.

Se oli mielenkiintoista aikaa. Mielialani vaihteli innostuksen ja hermostuksen välillä. En koskaan tule unohtamaan päivää, kun oli toinen haastattelu. Varsinkin matka kotiin on jäänyt mieleen. En tiennyt, minkälaisen kuvan olin antanut. En myöskään tiennyt, kuinka kauan saan odottaa päätöstä.

Onneksi ei tarvinnut odottaa kauan. Puhelu tuli, kun olin vielä bussissa matkalla kotiin. Pääsin sisään!

Vuosi myöhemmin

Runsas vuosi on kulunut ja ATR tuntuu omalta paikalta. Tässä kohtaa voisi esittää kysymykset, millaista on työskennellä ATR:llä? Miltä tuntuu olla atr-softeri?

Kaksi asiaa nousee esiin ylitse muiden: atr-softerit ja autonomian taso. Näen työtoverini kovan tason ammattilaisina ja siitä heitä arvostan. On ollut hienoa päästä tutustumaan meidän väkeemme. Talossamme on laaja kirjo erityyppisiä persoonia. Mielestäni tämä on meillä suuri rikkaus.

Ensimmäisestä päivästä lähtien koin itseni tervetulleeksi. Ikuinen lämmin muisto on jäänyt mieleeni siitä, kun rekrytoinneista vastaava Ville lähetti tervetuloa taloon -kortin kotiini. Se ele merkitsi minulle suunnattoman paljon. Lämmin huomiointi piristää joka kerta päivääni ja kertoo mielestäni paljon talomme väestä ja työkulttuurista.

Kohdellaan kuin ammattilaista

Korkea autonomian taso on toinen syy, miksi viihdyn tässä talossa niin hyvin. Se kertoo minulle, että minuun luotetaan ammattilaisena. Luotetaan siihen, että teen työni parhaaksi näkemälläni tavalla. Arvostan tätä luottamusta ja näen sen vahvana kannustimena.

Pääsen tekemään asioita, joihin minulla on intohimoa, kuten yksitoikkoisten työkuormien automatisointi PowerShell-skripteillä. Pääsen kehittämään kykyjä, jotka minua kiinnostavat.

Olen pohtinut ATR:llä paljonkin pitkän aikavälin tavoitteitani. Erityisesti tavoitteita, jotka liittyvät kykyjeni kehittämiseen. Mietin paljon sitä, mihin teknologioihin on järkevää panostaa tänä päivänä. Uskon, että tämä johtuu pitkälti suuresta kokemastani vapaudesta ja vastuusta, joka siihen liittyy. Haluan, että kokemani luottamus osoittautuu firmalle kannattavaksi.

Odottamaton lopputulos

Alun perin halusin irti perus IT-tukihommista. Olen kuitenkin viihtynyt hyvin meidän IT-osastollamme. Hoidan pienissä määrin perinteisiä IT-tukitehtäviä. Saan myös olla mukana kehittämässä meidän IT-järjestelmiämme. Suhde kehittämisen ja ylläpitotehtävien välillä vaihtelee. Jakauma on noin 40 pinnaa ylläpitoa ja 60 pinnaa kehittämistä. Tämä toimii. Voin hyvin tehdä ylläpitotyötä kehittämisen ohessa. Olen hiljattain päässyt myös devaamaan asiakasprojektissa. Se on ollut innostavaa.

Aina ei ole helppoa hahmottaa, mikä työtehtävä pitäisi laittaa etusijalle. Tämä on autonomian toinen puoli. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Kokemuksen myötä oppii asettamaan asiat paremmin tärkeysjärjestykseen.

Hatunnosto atr-softereille

Kirjoitin tämän blogitekstin osittain juhlistaakseni ensimmäistä vuottani talossa. Suuremmissa määrin halusin myös nostaa hattua mahtaville työtovereilleni. Monet asiat vaikuttavat työtyytyväisyyteen, mutta tuskin mikään niin paljon kuin työtoverit. ATR Softilla tämä on tullut minulle selvemmäksi.

Hyvässä tiimissä näennäisesti mahdottomasta tulee mahdollista. Jaksoista, kun paine on kova, tulee siedettävämpiä. Jos nauru pidentää ikää, on ATR:llä työskentely antanut jo minulle useamman lisävuoden.

Tämä on ollut aivan huikea matka. Toinen kausi on jo alkanut ja odotan innolla, mitä se pitää sisällään.

Ensimmäisen työpäivän lätkäpeli rekrytoinneista vastaavan Villen seurassa.

IT-asiantuntija