”Haluatteko olla ketteriä vai tönkköjä?”
Tällaisia lauseita voi myyntimiehet heitellä, kun puhutaan softakehityksestä. Tuskin kukaan haluaa profiloitua tönköksi. Joskus ”tönkköys” voi kuitenkin kannattaa.
Ketterät kehitysmenetelmät nousevat keskusteluun lähes aina, kun nykyään keskustellaan ohjelmistokehityksestä – syystäkin. Moderniin kehityksen kuuluu, että:
- kehitystiimi on läheisessä kanssakäymisessä asiakkaan kanssa
- asiakas on mukana kehityksessä ja kokoajan tietoinen, missä mennään
- asiakas voi ohjata kehitystyötä kokoajan oikeaan suuntaan.
Monelle mielikuva perinteisesti vesiputousmallista on sitä, että ensin speksataan julmetusti. Sitten käydään kehitystiimin kanssa päivässä läpi, mitä halutaan, mitä se maksaa ja koska on valmista. Seuraavaksi kehittäjät haudataan luolaan pitsan ja colan kanssa, kaivetaan määräpäivänä esiin ja tarkastetaan lopputulema, joka saattaa erota alkuperäisestä ajatuksesta.
Jos asiakkaalla on hyvä idea, mutta ei ihan selkeää kuvaa valmiista tuotteesta, on hyvä kaivaa esiin ketterä työkalulaatikko. Tässä mallissa kehittäjillä on selkeästi vapaammat kädet, matkalla protoillaan ja haetaan yhdessä asiakkaan kanssa sitä parasta lopputulosta.
Usein kuitenkin asiakas haluaa tietää etukäteen, mitä kehitystyö maksaa ja koska ollaan valmiita – ihan ymmärrettävästi. Asiakas haluaa pysyä tarkasti mukana kehityksen edistyessä ja tarvittaessa muuttaa suuntaa, jos huomataankin, että tämä ei olekaan ihan sitä, mitä halutaan.
Tästä syystä käyttöön monta kertaa valikoituu yhdistelmä erilaisista malleista, eli hybridimalli. Kehitystiimin sisällä käytössä on sprintit tai Kanban. Asiakkaan suuntaan kommunikointi tapahtuu perinteisemmillä menetelmillä, on projektisuunnitelmat ja aikataulut eri vaiheille.
Tämä malli vaatii hyvän kehitystiimin ja kokeneen projektipäällikön, joka pystyy seisomaan kahden mallin rajamaastossa ja hoitamaan kommunikoinnin onnistuneesti. Kun ne on kunnossa, hybridi onkin monesti se paras projektimalli.
