Full stack -ohjelmistokehittäjä Turku / etätyö

Etsimme Turun toimistollemme tukipalveluorientoitunutta ohjelmistokehittäjää palvelutiimin vetäjän työpariksi. Työtehtäviin kuuluvat lukuisten asiakkaillemme kehittämien sovellusten itsenäinen tuki ja ylläpito asiakkaiden häiriöilmoitusten ja SLA:n (Service Level Agreement) mukaisesti. Työ sisältää jonkin verran myös tuettujen sovellusten jatkokehitystä.
Etsimämme ohjelmistokehittäjä on ohjelmointiuransa alkupuolella oleva full stack -kehittäjä, joka hallitsee hyvin yhden ohjelmointikielen, esimerkiksi C#:n tai Javan. Muita käytettyjä ohjelmointikieliä ovat esimerkiksi PHP, JavaScript (ml. React) ja TypeScript (ml. Angular).
Tässä työssä käytetyt ohjelmointikielet vaihtelevat paljon. Tärkeintä on, että sinulla on jonkin verran kokemusta isojen järjestelmien ohjelmoinnista jollain ohjelmointikielellä sekä halu ja kyky ottaa uusia teknologioita haltuun.
Tehtävä vaatii myös rautaisia hermoja ja rauhallista asennetta, vaikka työn alla olisi lukuisia projekteja samaan aikaan. Voit olla myös vastavalmistunut, jos kokemusta on kertynyt vaadittavista osaamisalueista jo muutenkin kuin opiskeluprojekteista.
Mitä odotamme sinulta?
Tehtävässä menestyminen edellyttää C#:n, Javan tai vastaavan kielen lisäksi SQL– tai muuta tietokantaosaamista. Työntekoasia helpottaa, jos sinulla on kokemusta ohjelmistoarkkitehtuurista ja pilvipalveluista, kuten Microsoft Azure, Oracle Cloud Infrastructure tai Amazon AWS. Tuki- ja ylläpitopalvelukokemus sekä asiakaspalvelukokemus ylipäänsä ovat hyödyllisiä.
Teknisesti sinun ei tarvitse olla huippuasiantuntija. Tärkeämpää on avoin ajattelutapa ja halu oppia sekä hyödyntää jatkuvasti uusia teknologioita. Etsimme ihmistä, joka tarttuu positiivisella asenteella hommaan kuin hommaan hoitaakseen sen maaliin hektisenäkin päivänä. Alussa pääset toki lähtemään liikkeelle kokonaisuus, ongelma ja korjaus kerrallaan.
On tärkeää, että osaat oma-aloitteisesti johtaa omaa tekemistäsi ja saat tehtävät valmiiksi itsenäisesti. Tukenasi on tuki- ja ylläpitopalvelun vetäjä, joka tekee samaa työtä itsekin kokonaisuuden koordinoinnin lisäksi, sekä sovelluksia kehittämässä olleet atr-softerit. Tulevaisuudessa on mahdollista, että tiimiin koko kasvaa tuettavien sovellusten lisääntyessä.
Epävarmuuden sieto- ja ongelmanratkaisukykyä tarvitaan, sillä kehittäjän tulee tarttua asiakkailta yllättäen tuleviin virheilmoituksiin ja muihin tukipyyntöihin sovittujen tiukkojenkin vasteaikojen puitteissa. Tukipalvelumme toimii arkisin klo 8–16, mutta työajat joustavat tarpeen mukaan, kunhan vain toisen tiimiläisen kanssa on asiasta sovittu.
Toivomme, että olet asiakaslähtöinen ongelmanratkaisija ja nautit työskentelystä lähellä asiakasta. Tehtävässä auttavat hyvät viestintätaidot, sillä meillä kehittäjät kommunikoivat teknisissä asioissa suoraan asiakkaiden kanssa.
Työkielenäsi tuki- ja ylläpitoasiakkaidemme kanssa sinulla on pääsääntöisesti suomi ja englanti. Molempien kielten sujuva hallinta on edellytys tehtävään. Sisäisesti käytämme englantia yhteisenä kielenä. Arvostamme valmiutta matkustaa ainakin satunnaisesti, sillä kaikki asiakkaamme eivät sijaitse samalla paikkakunnalla.
Mitä tarjoamme sinulle?
Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi työskennellä yrityksessä, jossa voit valita oman esihenkilösi? Meillä se onnistuu! Tarjoamme myös mahdollisuuden työskennellä 100 %:sti etänä ja vapauden hoitaa työsi itsenäisesti matalahierarkkisessa organisaatiossa.
Tuki- ja ylläpitopalvelumme tarjoaa mahdollisuuden työskennellä lukuisten erilaisten asiakkaiden kanssa ja syventyä erilaisiin sovelluksiin ja teknologioihin. Koodin kirjoittamisen lisäksi pääset tutustumaan koko arkkitehtuuriin ja integraatioihin. Tämä rooli tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi ohjelmistoalan ammattilaiseksi. Työpäivät ovat vaihtelevia ja jonkin verran pystyt vaikuttamaan niiden kulkuun itse.
Työroolisi on osittain räätälöitävissä vastaamaan osaamistasi ja sitä mitä haluat oppia. Vaikka tukitiimimme kaipaa vahvistusta, ei tulevaisuutesi meillä ole tähän kokonaisuuteen rajattu. Päinvastoin, kun sinusta tuntuu, että kaipaat jotain uutta, me toteutamme sen.
Meille on kunnia-asia olla joustava ja luotettava työnantaja. Henkilöstöetuihimme kuuluvat perinteisten lounas-, puhelin-, liikunta- ja kulttuurietujen lisäksi työsuhdepyöräetu, laajakaista, viikoittainen sählyvuoro, kuukausittainen opiskelupäivä sekä laaja työterveyshuolto. Saatavillasi on myös parkkipaikka Turun Kupittaalta.
Tehtävän palkkahaitari on 2500–3200 euroa / kk. Palkkaneuvotteluihin vaikuttavat aiempi kokemuksesi, osaamisesi sekä halusi ja mahdollisuutesi ottaa vastuuta. Palkitsemme henkilöstöämme myös bonuksella hyvästä tuloksesta sekä pitkästä ATR-urasta, jos viihdyt meillä pidempään.
Atr-softerimme kertovat arvostavansa meillä työskentelyssä eniten osaavia ja ystävällisiä kollegoita, rentoa ja vapaata työilmapiiriä sekä yhdessä tekemistä. Emme ole täydellisiä, mutta henkilöstömme arvostaa aitoa pyrkimystämme kehittyä koko ajan paremmaksi työpaikaksi.
Kiinnostuitko?
Hakemusaika on päättynyt 31.10.2023. Kiitos kaikista hakemuksista!
Ota yhteyttä!
Lähetät viestin toimarillemme Teemulle. Saat hänet kiinni myös puhelimitse: +358 40 767 8920.