Etusivulle

Asiakkaan valitsemat teknologiat ovat onnistumisen lähtökohta

Seuraavaksi
OSAAMINEN_avt

Case esimerkki

Asiakkaalla oli tarve löytää IBM Integration Bus -alustalle tehtävien integraatioiden toimittaja. Meillä ei ollut aiempaa kokemusta kyseisestä alustasta, mutta meillä oli kokemusta muista integraatioalustoista. Asiakas halusi kokeilla yhteistyötä kanssamme antamalla meille oikean tarpeen ratkottavaksi.

Muutaman kuukauden päästä, kun olimme näyttäneet heille miten me asian ratkaisisimme, he totesivat että olimme lyhyessä ajassa ja meille uudella teknologialla tehneet jotain sellaista, mihin heidän nykyiset toimittajansa eivät olleet kyenneet edes useassa vuodessa.

Miksi pyrimme käyttämään asiakkaan teknologioita?

Autamme asiakkaitamme valitsemaan parhaiten heille sopivat teknologiat. Joskus jo käytössä olevat teknologiat ovat parhaita myös uusiin tarpeisiin.

Mitä jos asiakkaan käyttämä teknologia on vanhaa tai jokin muu teknologia toimisi parhaiten?

Kerromme oman mielipiteemme siitä, mikä olisi asiakkaalle paras teknologia. Käymme asiakkaan kanssa vuoropuhelua valinnasta, mutta koska asiakas kuitenkin parhaiten tietää taustat teknologiavalinnalleen, hyödynnämme valittuja teknologioita parhaamme mukaan.

Vanhaa teknologiaa ei kaikissa tapauksissa haluta syystä tai toisesta vaihtaa, ja vanhastakin teknologiastakin saattaa olla edelleen mahdollista saada tarpeeksi hyötyjä irti.

Joutuuko asiakas maksamaan enemmän, jos opettelemme esim. asiakkaan valitsemansa ohjelmointikielen?

Uusien teknologioiden opettelu on ohjelmistoalan arkipäivää. Uusien ohjelmointikielien tai muiden teknologioiden opetteluun käytämme ensisijaisesti sisäisiä hankkeita.

Mitä ATR Softin ja asiakkaan pitää ottaa huomioon, kun asiakkaan teknologiat otetaan haltuun?

Huomioimme teknologian haltuunotossa seuraavat asiat:

  • asiakkaan mahdolliseen IT-strategiaan liittyvät valinnat, esimerkiksi teknologiat, in-house vs. cloud sekä lähdekoodin avoimuus
  • asiakkaan projektissa esille tuomat vaatimukset teknologioille, esimerkiksi liittyen tietoturvaan, käytettävyyteen ja skaalautuvuuteen
  • asiakkaan mahdollinen oma teknologiaosaaminen, jota halutaan hyödyntää projektissa tai myöhemmin ylläpidossa
  • asiakkaan jo hankkimat lisenssit
  • teknologioiden vaatimat uudet lisenssit tai muut kustannukset
  • asiakkaalla käytössä olevat teknologiat ja niistä saadut kokemukset
  • meidän suositukset perustuen kokemukseemme ja hyväksi havaittuihin välineisiin muissa asiakasprojekteissa

Case esimerkki

Pääsimme tekemään asiakkaan kanssa ohjelmistokehitystä eräässä projektissa, joka tuntui meistä teknologia- ja sisältömielessä ihan tavalliselta hankkeelta.

Projektin jälkeen varovasti utelimme, miten asiakas kokee yhteistyön tulevaisuudessa, koska meillä ei ollut heidän toimialastaan aiempaa kokemusta. Asiakas totesi, että olimme juuri ratkaisseet ja toteuttaneet yhden heidän haastavimmista tarpeistaan, eli etteköhän te pärjää myös helpommissa projekteissa.

Kiinnostavaa eikö?

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lähetät viestin Patrickille, joka toimii ATR:ssä projektiveturina.

Etusivulle

Lue seuraavaksi

Kokemus