Tavoitteena avoin, huomioiva työkulttuuri projektiorganisaatiossa

Artikkelin lukuaika

3 min

”Kaikki ATR:läiset voivat ehdottaa toisilleen MakeMyDay-tunnustusta. Tunnustukset jaetaan viitisen kertaa vuodessa yhdelle tai kahdelle kerrallaan. Tämä on mukava tapa huomioida työkaveria vaikkapa vaan iloisesta tervehtimisestä aamuisin, avusta uuden teknologian opiskelussa tai esimerkiksi positiivisen hengen luomisesta käynnissä olevassa projektissa.”

Olemme tunnistaneet projektien rennon ryhdikkään toteutuksen olevan keskeisimpiä toimintojamme ja halusimme myös antaa sille parhaan mahdollisen tuen täällä ATR:ssä.

ATR:n työkulttuuri on nojannut jo aiemmin vastuuta ottaviin, luotettaviin tekijöihin. Nyt kuitenkin halusimme paitsi selkeyttää projektirooleja, tuoda myös läpinäkyvyyttä kaikkeen projektitekemiseemme ja projektiportfolioon. Ehkä siirtää myös yksittäisen asiantuntijan vastuuta selkeämmin projektitasolla kannettavaksi.

Matala organisaatiomme on jo aiemminkin toiminut monilta osin itseohjautuvasti, mutta uusi työntekemisen mallimme tuo lisänä näkyvyyden muiden tekemiseen ja projektitilanteeseen, sekä resursointiin yli projektien – koko yrityksen tasolla. Lisäksi pyrimme tekemään jokaisen ATR:läisen tahtotilan työn sisällön osalta näkyväksi yrityksemme sisällä.

”Mä haluan” alkaa myös yhä enemmän taipua muotoon ”eiks me halutakki”:

  1. Eiks me halutakki yrityksenä toimia yhtenä rintamana ja poistaa keinotekoiset tiimirajoitteet. Vaikka varsinaisia tiiminvetäjiä ei olekaan, uskomme esihenkilöiden sparrauskykyyn ja taitoon kuunnella ihmisiä, vaikka he eivät aina projektiarjessa mukana eläkään. Projektiliidimme tekevät tärkeää jokapäiväistä johtamistyötä, jota tukevat projektitoimistomme (PMO) ja kunkin ATR:läisen oma esihenkilö. Esihenkilön saa itse valita.
  2. Eiks me halutakki että meillä on mahdollisuus paitsi kehittyä työssämme, myös kehittää tapoja, joilla kehitystä saadaan aikaan. Pyrimme keräämään palautetta ja kehitysideoita niin kollegoilta kuin asiakkailtammekin. Kehityssuunnitelman laatimisen näemme olevan ensisijaisesti jokaisen asiantuntijan omalla vastuulla ja sitä pyritään sparraamaan ja tukemaan yhdessä sovitun mukaisesti. Meillä tyypillistä on vaihtelevuus projekteissa ja aina esimerkiksi yksittäisestä teknologiasta ei pysty projektin vaihtuessa pitämään kiinni. Tällöin kuitenkin yritetään yhdessä miettiä pidemmällä aikajänteellä mahdollisuutta haluttujen teknologisten osa-alueiden tai toimialaosaamisen vahvistamiseen.
  3. Go ahead, make my day! Eiks me halutakki huomioida kaikki mukavan työpaikan kehittämisen eteen tehdyt asiat. Kaikki ATR:läiset voivat ehdottaa toisilleen MakeMyDay-tunnustusta. Tunnustukset jaetaan viitisen kertaa vuodessa yhdelle tai kahdelle kerrallaan. Tämä on mukava tapa huomioida työkaveria vaikkapa vaan iloisesta tervehtimisestä aamuisin, avusta uuden teknologian opiskelussa tai esimerkiksi positiivisen hengen luomisesta käynnissä olevassa projektissa. Pyrimme myös huomioimaan isoimmat iloiset ”siviilitapahtumat” yhdessä.

Projekteissa työn tekeminen on jatkuvaa oppimista ja tekemisen kehittämistä. On tärkeää saada kaikki mukaan vaikuttamaan siihen, miten asioita halutaan tehdä nyt ja jatkossa. Matalassa organisaatiossa asioista on aina voinut keskustella kenen kanssa tahansa, mutta tiedon jatkuvan avoimuuden kautta vaikutus- ja ideointimahdollisuudet kasvavat vielä huomattavasti.

Kehitysideoiden pohtimisen lisäksi haastan kaikki miettimään, minkä MakeMyDay -teon voin tänään vielä tehdä!